Pää sanoo, että älä kirjota nyt, sillä kirjoitettuna tämän hetkinen tilanteeni vain turhaan huolestuttaa eräitä. Jokin muu osa minusta kuitenkin haluaa kirjoittaa niin paljon, että pyydän siis vain alkuun, että ette rupea analysoimaan syitä ja seurauksia tai mitään muutakaan. Yritetään julistaa tämänkertainen blogi elämäksi, ja ottaa mahdollisimman kevyesti. Joohan?
Viimeksi mainitsinkin varmaan, että viikon alakulokausi loppui noin viikko sitten. Ja ohimennen mainitsin minulla olleen ongelmia unen kanssa. Viime yöstä tasan viikko sitten en siis nukahtanut ennen kuin niihin aikoihin kun vanhempani heräilevät Suomessa töihin. Kummallisesti maanantaina ei kuitenkaan juuri väsyttänyt ennen kuin vasta aivan illalla. Varsinainen väsymys osui tiistaille. Keskiviikko oli kuitenkin jälleen oikein hyvä päivä ja touhusin paljon kaikenlaista pirteänä ja hyvillä mielin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä kuitenkin taas su-ma-öinen toistui jälleen vaikuttamatta torstaihin. Keskiviikko-torstai valvomisesta ei kuitenkaan seurannut ollenkaan sellaista superväsyneisyyttä kuin alkuviikolla. Outoa tässä kaikessa oli ja on, ettei unettomuudellani ole minkäänlaista logiikkaa.
Viime yönä nukuin tunnin. 6:30 päätin kokeilla "päiväunia" varsin virkeän ja tuottoisan yön päätteeksi. Herätyskello olisi soinut 8:15, mutta 7:30 heräsin eikä enää nukuttanut. Eikä nukuta yhäkään, tuntuu oikeastaan ihan samalta kuin koko viimeisen vuorokauden. Olen oikein hyvällä tuulella, opiskelen paremmin kuin ties milloin, olen opiskelemattakin paremmin kuin ties milloin. Tosin näin lounasaikana vietän jo neljättä ruokailuani, sillä tälläinen epäluonnollinen tila ilmeisesti ottaa energiansa suun kautta.
Nauroin sitten Minnalle aamulla, että tämä on jotenkin niin luonnotonta. Kämppiksen mielestä olen muuttumassa supersankariksi: vähän niinkuin Batmaniksi, mutta sellaiseksi, jonka erityiskyky onkin omituinen energiajärjestelmä ja nukkumattomuus. Mielestäni varsin metka ajatus! Ei sillä, otan ihan mielelläni unta vastaan heti kun tämä vaan yhtään suostuu saapumaan. :) Minä kun olen niin vannonut ihmisyyden ja inhimillisyyden ihmeellisen upeuden ja jännittävyyden nimiin..
No joo, palataan normaalielämään. Videoefekti modulini harjoitusten palautus on torstaina ja viikonloppuna olen kurssiin liittyen muun muassa leikannut kummityttöni valokuvasta taustan pois ja animoinut suloisen Lotan liikkumaan ruudulla. Oli kivaa leikkiä edes kuvan kanssa. Joululomaa odotellessa.. ;) Muita kohokohtia oli eilis iltapäivä kirkon jälkeen Jimillä ja Annillä. Amy 4v:n kanssa leikimme muunmuassa koulua. Olimme yhdessä luokkamme opettajia, minä kyllä enemmän apuope. Suloinen nuori ystäväni oli kyllä varsin mallikas opettaja, jonka oppilaat olivat erittäin mielenkiintoisia tapauksia ja opettivat minulle paljon noin viisivuotiaiden maailmasta. Oli älyttömän mielenkiintoista. En kyllä iltapäivän päätteeksi osannut itselleni selittää onko 15 vuotta pitkä vai lyhyt aika. Jotain leikkimässämme oli todella tuttua.
Minna päätyi eilen illalla viralliseksi esikatselijakseni (minulla on muuten sama titteli ystävälleni Kaisalle). Minna nimittäin tuli huoneeseeni, kysyi olenko katsonut X Factoria ja sanoi sitten, että nyt katsotaan. En ole tuollaisten laulukilpailujen suurimpia faneja, mutta kyllä ainakin Minnan versio kannatti katsoa. Aloitimme Lucie Jonesin esiintymisillä, ja kahdeksantoistavuotias Walesiläistyttö oli kyllä varsin positiivinen laulajatapaus. Valitettavasti hän putosi juuri eilen. Toinen kilpailija oli siitten erityisen mielenkiintoinen: Irkkukaksoset John ja Edward. Suoraan sanottuna, en ikimaailmassa ostaisi heidän CDtään, jos sellainen joskus julkaistaan ja mikäli osuisivat radiosta minun kuunteluaikaani vaihtaisin ehdottomasti kanavaa. Mutta en tiedä onko laulukilpailun katsominen koskaan tuntunut niin urheilusuoritukselta kuin eilen. Minä nimittäin nauraa käkätin niin paljon, että olin hengästynyt kahden kappaleen jälkeen. Pojilla on erittäin ihailtava meininki ja asenne! Se on hyvin ristiriitaista ja hämmentävää, mutta erittäin viihdyttävää. Tässä meidän eilinen John ja Edward tuokiomme soittolista: Karsinnat (jos aiot tsekata jätkät, aloita tästä), John, Edward ja Ghostbusters, ja itselleni ristiriitaisuudessaan vaikuttavin ja kaikkein hengästyttävin kokemus: Jedward: Britney Spearsin Oops! I did it again.
Seinäni muuten edistyy mukavasti: kohta on kaksi kartonkia valmiina. Viime yönä ihastuin Kate Voegelen lauluun "It's Only Life"(toim huom. Kaisa, ethän varmuuden vuoksi katso tuota videota aivan vielä, mutta kuuntele toki biisi!). Kunhan tästä nousen ylös, printaan laulun sanat ja yritän saada ne mahtumaan kolmanneksi kartongikseni. Toivottavasti siis eräs pala punaista seinälläni sanoo pian näin:
Tears are forming in your eyes
A storm is warning in the sky
The end of the world it seems
You bend down and you fall on your knees
Well get back on your feet yeah
Don't look away
Don't run away
Hey baby it's only life
Don't lose your faith
Don't run away
Hey baby its only life
Yea it's only life
You were always playing hard
Never could let down your guard
But you can't win
If you never give in
To that voice within
Saying pick up your chin
Baby let go of it
Take your hesitance
And your self-defense
Leave them behind, it's only life
Don't be so afraid
Of facing everyday
Just take your time, it's only life
I'll be your stepping-stone
No, don't be so alone
Just hold on tight, it's only life
Forever and almost always,
Tsuua
Viimepäivien soittolistani helmiä:
Kate Voegele - It's Only Life
Haley James Scott (Bethany Joy Galeotti) - Halo
Nada Surf - Always Love
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti