Joululoma Suomessa on nyt takana ja tähänastisen elämäni pisin poissaolo aika alkanut. Tänä vuonna en tule pääsiäislomaksi sinne vaan suuntaan vastakkaiseen suuntaan, lähes kahdeksi viikoksi takaisin Etelä-Karolinaan ja toiseksi vastaavaksi ajaksi Kanadaan, näin olen lähes viisi kuukautta yhtä menoa poissa Suomesta. Toinen merkittävä virstanpylväs näillämain on, että opintoni ovat nyt puolessa välissä ja jokainen päivä tästedes on lähempänä valmistumista ja kauempana opintojen alusta. Luultavimmin sama pätee myös täällä asumiseen.
Tammikuu on aina vähän outo kuukausi täällä opiskellessa. Seuraava jakso alkaa vasta ensi maanantaina ja opetus on loppui jo jouluun. Tänne palatessani minua odotti vain deadline-rysä, se on vähän niinkuin stressaava loma. Suurimman osan ajastani ja voimistani vei jälleen lyhytelokuvamme valmiiksi saattaminen. Verrattuna viime kevääseen, kokemus oli aika päinvastaisesti ristiriitainen ja stressaava. Tällä kertaa koko ryhmä teki töitä ja osallistui, eikä vastuu ollut minun. Mutta samalla oma vastuuni oli karsittu minulle kuuluvaa vastuuta huomattavasti pienemmäksi, mikä teki oman osuuden turhauttavaksi. Kokemus oli kuitenkin varsin opettavainen ja ihan innolla valmistan itseäni nyt viimeiseen vuoteen. Saimme myös aika hyvää palautetta filmistä, muun muassa ehdotuksen lähettää se Lontoon SoHossa järjestettäville filmi festivaaleille.
Minä juhlistin elokuvan valmistumista matkaamalla Screeningin jälken Lontooseen Casey Shean ja Wakey!Wakey!n keikalle. Molemmat artistit kuuluvat pieneen New Yorkilaiseen "musiikki firmaan" Family Recordsiin, joka on suunnilleen sellainen firma, kuin mistä itse musiikki bisnes unelmani aikana haaveilin: pieni, mutta sinnikäs - jokseenkin perheenomainen, mutta pullollaan lahjakkaita ammattilaisia. Joulukuussa olin tutustunut Casey Shean musiikkiin hänen ollessa lämmittelijänä Wakey!Wakey!n ekalla euroopan keikalla tämänkertaisen keikkapaikan yläkerrassa. Tuolloin kaikki oli akustista ja yleisöä oli vain 150. Tämä oli "koko bändi" versio ja 600 ihmistä yleisössä. Vähän olin skeptinen, että pystyvätkö aivan niin hienoon tunnelmaan isommalla volyymilla, mutta oli ihan mieletön ilta. Erityismaininta tehtäköön, että oli hauska törmätä Casey Sheaan keikan jälkeishengauksessa, hän tunnisti ja muisti minut joulukuulta ja juttelimme kuin vanhat tuttavat. Kun liikkuu ja tekee asioita yksin, on jotenkin erityisen mukavaa, kun joku tunnistaa.
Olin Lontoossa vain torstai-illan ja yön ja palasin aamulla aikasin takaisin Sunderlandiin, mutta erityiset ajat olivat vasta alussa. Kaisa nimittäin saapui jo samana iltana ja Ellen seuraavana aamuna. Vietimme hulvattoman pitkän viikonlopun yhdessä. Joka päivälle oli oma teemoitettu ohjelma ja huolella valittu ruokalista - aina jonkin verran aktiviteettejä kodin ulkopuolella ja sitten paljon musiikkia ja katseltavaa kotona. Paitsi että meillä oli mainio pitkä viikonloppu, oli myös hienoa pystyä majottamaan ja hostaamaan (Mitä tämä on oikeaksi suomeksi?) ihan itse täällä omassa kodissa.
Oli myös jotenkin erityisen mukavaa ja tärkeää, että nyt Kaisakin on nähnyt tämän paikan, jossa elän. Näin kaukana asumisen huono puoli on, että vaikka kuinka pitäsi yhteyttä läheisiin Suomessa, omaa myös elämänpiirin, jota muiden ei ole helppo ymmärtää. Äiti, iskä ja Aulihan kävivät täällä silloin reilu vuosi sitten. Vaikka moni asia on yli vuodessa muuttunut minun elämänpiirissäni, väitän, että monista asioista on paljon helpompi jutella, kun he ovat nähneet edes jonkin verran tätä ympäristöä.
Aloitin eilen uuden elämän, josta voisin tässä vielä mainita, mutta ehkä juuri sen kunniaksi säästän kaiken sen seuraavaan kertaan. Mutta tässä kuvia tammikuulta ja pari videoa Casey Shea/Wakey!Wakey! keikoilta.
Forever and Almost Always,
Tsuua
Leffailtaa Victorian kanssa pari viikkoa sitten. Meillä oli varmaan 50 elokuvaa, mistä valita ja old-school leffailta eväät, joista oli vähän paha olo vielä seuraavanakin päivänä.
Casey ja minä
Sunderlandin ihana ranta on oikeastaan mun mielestä vielä parempi kun on harmaata ja kylmää.
Toiseen suuntaan rannalta.Laulu, joka inspiroi tämän kertaisen otsikon. WakeyWakeyn ihana Brooklyn. Brooklyn on muuten ehkä paras lyriikoista nouseva nimi. Tosi monet upeat biisit mainitsevat sen. Joka tapauksessa, tämä Brooklyn osuu jotenkin omaan etäisyys-mitälie kipuiluun. "So tonight I'll be your Brooklyn, So cool and yet so far away, Just tell me what you want for me to say, And if it brings you home" Tämä video on ekalta keikalta, viulua soittaa Naomi, joka keikan jälkeen tuli halaamaan minua ja sanoi, että oli ihanaa nähdä minun hymyilevän. Erittäin koskettava kohtaaminen.
Esitellään samalla vielä toinen Wakey!Wakey! biisi. Tämä video on juuri mainitsemaltani keikalta. Minä olin paljon paremmalla paikalla, kuin tämän kuvaaja, mutta Dance So Good on yksi suosikeistani ja tässä videolla saa hieman tuntumaa Grubbsin tyylistä.
Casey Shean Chelsea on ilmeisesti alunperin Chelsea Clintonista, mutta joulukuussa hän sovelsi biisin Englantiin sopivaksi. Oli vaikuttavaa, vaikka en erityisempi jalkapallofani olekaan.
