Or maybe the happy ending is like this

Viimeisen jälkeen tapahtunutta: opiskelua, opiskelua, teatteria, opiskelua ja retki Durhamiin. Heather kysyi tuossa päivällä tavalliseen tapaamme, että mitä kuuluu. Kysyin, minkälaisen vastauksen hän haluaisi. Ystäväni toivoi, että olisin onnellinen (engl. happy - kuullostaa paremmalta ja luonnollisemmalta kuin onnellinen). Sain sitten ajatukset sen verran kokoon, että vastasin olevani kyllä jossain erittäin syvällä varsin onnellinen. Onni vaan jää väsymyksen ja ziljoonan kysymysmerkin alle.

Opiskelut ovat siis päässeet kunnolla vauhtiin sitten viime kirjoitukseni. Olen imenyt itseeni oppia Usabilitystä, web designista ja muusta uusmediatuotantoon hyödyllisestä. Juuri uusmediatuotannon takiahan varmaan päädyin tänne Sunderlandiin, että aiheesta innostumiseni oli oletettavissa. Ihan mukavan lisämotivaation on kuitenkin antanut sen käytännönläheisyys. Kirjan lukeminen on siksi hidasta, että saan vähän väliä idoita ja ajatuksia tällä hetkellä toivon mukaan loppusuoralla olevaan Fansite Connectionin projektiini. Kurssityönäni minun on myös tehtävä jokin nettisivu. Alkuviikolla tuskailin asiaa, kun ei vain yhtään innostanut tehdä mitään epämielekästä sivua. Loppuviikon olenkin sitten into piukassa opiskellut yhä vain ahkerammin, sillä keskiviikkona sovin tekeväni tuon kurssityöni ihan asiakkaalle, siis kuten ammattilaisena sitten tekisin vastaavia hommia. Yritän niellä innostukseni ja kerron tarkemmin projektista joko yksityisesti tai sitten myöhemmin, kun työ on lähtenyt käyntiin.

Näin uusissa puitteissa on kuitenkin hankalaa löytää sopivaa tasapainoa kaikkeen. Kun fibromyalgia painaa ja opiskelut innostavat on hankalaa ihan oikeasti vaan rentoutua ja levätä. Jos viime viikolla piti panostaa ruokahuoltoon ja tällä viikolla varustukseen, ensiviikon erityispanostus lienee sitten henkiset ja fyysiset rentoutuskeinot.

Sitten on ne kysymysmerkit. Siinä nyt ei pitäisi olla minulle mitään erityistä, olen aina osannut kehittää itselleni ihan oman itseni mittaista draamaa kaikesta mahdollisesta. Se huvitti minua hieman, kun muistin, että tälläistähän se elämä Suomessakin oli, että ei se liity Englantiin. Uusimmat pohdituttavat aiheet ovat olleet yksinäisyys ja ensi vuosi. Ensimmäinen näistä huomattavasti merkittävämpi. En ole mitenkään hautautuneena yksinäisyyteen. Olen vaan tottunut aivan erilaisiin sosiaalisiin suhteisiin. Kaipaan ihmisiä, joiden kanssa voi vaikka itkeä. Elämäntilanteeni vaatii siis kärsivällisyyttä. :)

No joo, mutta tänään olimme siis Minnan kanssa Markin vieraina Durhamissa. Oh, ihana Wear-joki on Durhamissa vielä ihanampi kuin Sunderlandissa. Kun kävelimme joenrannassa olo oli kuin olisi kävellyt haltiakaupungissa, ehkä Cirionissa tai Rivendellissä. Käsittämättömän joenrannan lisäksi Durhamilla on upea yli tuhatvuotinen historia, jossa riittää ihmeteltävää. (Historiasta innostuneen matkassa on hyvä kulkea.) Söimme Markin Collegen ruokalassa ja oli erittäin luksusta olla syömättä itsetekemää ruokaa. Matka huipentui sitten vielä kauppahallihkosta löytämäämme aasialaiskauppaan, josta löysin Pad Thai-kastiketta. Valitettavasti huipennus pilaantui bussissa kotimatkalla, kun luin kastikkeen ainekset ja tajusin sen sisältävän pähkinää. Noh, äiti ja isä saavat siis laittaa ihanaa thai-nuudelia vaikka minä en saanutkaan..

Näkymä sillalta joelle. Durhamissa on hirmunen soutuhurma. Kaikki yritetään houkutella soututiimeihin.

Minna ja minä joen rannassa, taustalla katedraali.

Joen rannasta

Seurani Durhamissa

Täytyyhän turistien poseerata maskotin kanssa, jos sellainen kerran on.

Sitten päivän otsikkoon:

"Or maybe the happy ending is like this... ...throughtout the pain and embarrasment you never, ever gave up hope." (Gigi, He's just not that into you)

Tuota olen maistellut mielessäni väsymyksen ja kysymysmerkkien keskellä. Se on saanut minut hymyilemään.

Huomenna on sunnuntai!

Sunnuntai on viikon paras päivä.