Feels Like Home - Under my Umbrella

Olisin ollut jo aivan valmis kirjoittamaan seuraavan blogin jo sunnuntaina, mutta joka sunnuntainen cyberkulttuuritapahtumani Soda Sunday osuu minun otollisimpaan bloginkirjoitusaikaani ja niinpä otsikko kattaa sekä sunnuntain että tämän päivän otsikot.

Sunnuntai oli vastakohtien päivä. En ole muulloin kokenut itseäni niin epä-englantilaiseksi kuin puoliltapäivin enkä ole muulloin kokenut itseäni niin kotoisaksi täällä kuin aikavälillä 15-20. Aloitetaan suuresta muukalaisuudesta.

Olin kyllä pariinkin otteeseen kuullut, että englantilaisille jonot ovat tärkeitä, mutta tämän hetkisen käsitykseni mukaan "tärkeä" on aivan liian laima sana. Sanoisin, että jonot ja jonojärjestys ovat lähes pyhää heille. Itse nimittäin pidän jonoista enkä ollenkaan ohittelusta. Sunnuntaina kuitenkin hain täydennystä lounaaseeni kaupasta. Käytän nykyään itsepalvelukassoja. Kassoja on pituussuunnassa rinnakkain kolme. Kaksi uloimmaista oli vaipaina, ensimmäisellä oli yksi asiakas ja tämän takana (siis jonossa) seisoi nainen. Suomalaisesti hienovaraisena kävelin tämän asiakkaallisen kassan ohi suoraan tyhjään pisteeseen ajatellen, että nainen joko haluaa syystä tai toisesta odottaa ensimmäiseen kassaan tai sitten huomaa esimerkistäni, että kassoja on vapaana. Valitettavasti englantilaisen logiikka on erilainen. Sain välittömästi naisen ohittaessani kipakan huomautuksen, että hei täällä on jono. Hämmentyneenä osoitin sitten, että täällä on vapaita paikkoja meille molemmille. Ja tästä sain syytöksenä "No minä en huomannut niitä".

Jo kassakohtauksesta tuli paha mieli, mutta jatkoin elämääni ja kävelin kotiin. Yhtäkkiä jokin pyöräätaluttava nainen vieressäni alkaa puhua jokseenkin kiihkeän loukkaantuneeseen sävyyn. Aluksi ajattelin, että hän mutisee itsekseen kunnes sisällöstä ymmärsin, että hän on se nainen kassalta ja läksyttää nyt minua siitä kuinka huonotapainen ja epäkunnioittava olen. Yritin pyytää anteeksi kaikilla keinoilla, joita siinä järkytyksen shokissa osasin, mutta hän ei ottanut anteeksipyyntöjäni vastaan ollenkaan. Lopputoteamukseksi jäi, että hän kunniottaa vain sellaisia ihmisiä, jotka käyttäytyvät kunniottavasti häntä kohtaan. Sitten nainen polkaisi pyörällään liikkeelle.

Se oli jokseenkin musertava kulttuurishokki, jonka jälkeen olen ehkä ollut hieman varpaillani englantilaisen kulttuurin kanssa. On hyvin mahdollista, että kyseessä oli poikkeustapaus, mutta joka tapauksessa Ei kiitos. Englantilainen olisi varmaan hoitanut tilanteen (sen ensimmäisen, jossa jotain olisi voinut olla tehtävissä) paikalliseen tapaan paremmin ja ystävällisesti kysynyt naiselta aikooko tämä astua sen ensimmäisen kassan ohi ensimmäisenä. Mutta en todellakaan olisi ikinä ajatellut koko tilannetta jonoksi.

Sitten sunnuntain parempaan puoleen. Kirkko alkoi kello kolmelta ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin "kanadalainen pastorimme" olisi paikalla. No hänhän ei ole kanadalainen vaan amerikkalainen ja ordinaatio on vasta kahden viikon päästä, että vähän nämä yksityiskohdat menivät pieleen. Joka tapauksessa tuleva pastorimme on hirmu fiksun ja mukavan oloinen. Puheenaiheet olivat aivan kuten kotonakin, kun matkasimme kirkon jälkeen Jimille ja Annille teelle. Jimillä ja Annillä oli niin kotoisaa. Kuten jo mainitsin keskustelun oli pitkälti sellaista, mihin olen kasvanut: jonkin verran teologiaa, kirkkopolitiikkaa ja sitten aivan mitä vain. Illan aikana siis juttelimme, joimme teetä, söimme voileipiä, katsoimme Liverpool-Chelsea matsia, joka meidän suruksemme päättyi Liverpoolin tappioon, ja pelasimme Wiillä pingistä ja keilausta. Minä tein ennätyksen pingiksen takasinlyönnissä, vaikka luulin, etten edes osuisi kertaakaan palloon!!!! (Muut tulokset jätänkin sitten tarkemmin mainitsematta)

Viimeviikon alakulo ja ikävystyminen häipyivät sunnuntain myötä. Mutta onneksi tällä viikolla englantilainen sää on tarjonnut haastetta, ettei elämä aivan tylsäksi käy. Olen vakuuttunut, etten huomenna pääse sängystä ylös. Ne ainoat kenkäni, joilla pystyn ulkona kävelemään ovat nimittäin jo niin vanhat, että vuotavat mukavasti. Aamupäivän New Media Production workshop oli mielenkiintoisesta sisällöstään huolimatta aikas tukala, kun oli aivan märät jalat. Tulin siis puoliltapäivin joen tällepuolen vaatteidenvaihtoon ja itsenilämmitykseen. Fibro ei kuitenkaan tykkää kylmästä ja kosteasta eikä kaikki mahdolliset kuivat vaatteet aivan riittäneet iltapäivän pelastamiseen. Huomisesta tullee tukala.

Vällyjen ja vaatekerrosten alta,

Tsuua