On kasteinen maa, vielä hetken usvaa

Kuusi päivää hyödyttömänä, kivuissa ja lähes yksin. Kuusi päivää on siis saldo tähän mennessä ja voi olla, että karanteeni jatkuu vielä. Tämä on itse asiassa neljäs kerta kun aloitan blogin kirjoittamisen nyt viikon aikana. Keskittymiskykyni ja kipuni ovat lopettaneet aiemmat tekstit lyhyeen.

Kuten olen aiemminkin maininnut, minulla on fibromyalgia. Se on syndrooma, joka aiheuttaa muun muassa kipua ja väsymystä. Mitään ei kuitenkaan mene minussa rikki, vaikka kuinka sattuisi. Sain diagnoosin vuosi sitten ja viime keväänä sain sairauden lähes tavallisen elämän oloiseen hallintaan. Hallinnasta huolimatta välillä meni toki huonommin, mutta yleisesti ottaen olin erittäin toimintakykyinen.

Viime lauantaina vointini kuitenkin paheni huomattavasti. Vaikka olin vuosi sitten erittäin kipeä, en vielä ollut kokenut miltä tuntuu, kun lakanatkin sattuvat. Jouduin lainaamaan kämppikseltä tyynyä, sillä kolme tyynyä ei riittänyt pehmittämään sänkyä ja tukemaan kipeää ruumistani. Luulin toimintakykyni palautuvan yhdessä yössä, mutta päivän takaisku venyi ainakin kuudeksi päiväksi. Itse kivut olivat pahimmillaan silloin lauantaina, mutta voimattomuus, keskittymiskyvyttömyys ja yhä normaalia hieman kovemmat kivut ovat kuitenkin olleet tarpeeksi pitämään minut poissa normaalielämästä, lähinnä sängynpohjalla (tai tyynyjen päällä) One Tree Hill seuranani.

Niin yhtäkkinen ja yllättävä takaisku oli paitsi fyysisesti, myös henkisesti jotenkin erityisen rankkaa. Perjantai oli vielä ollut erityisen hyvä päivä. Sain sähköpostilla Uusmedia tuotannon projektini asiakkaaltani toiveita nettisivua varten. Pursuin ideoita ja intoa. Minulle innostus on enemmän kuin tunne. Se on hyvin kokonaisvaltainen olotila, josta nautin suunnattomasti ja jossa saan oikeasti paljon aikaan. Perjantaita vasten lauantain toinen ääripää oli vielä erityisen kauhea. En voinut olla ajattelematta, että ehkä ruumiini tulkitsee innostuksen stressiksi, joka taas tunnetusti pahentaa fibro-oireita. Jos taas kroppa ei kestä innostusta, se tarkoittaa, että olen avaina väärällä alalla. Unelmat, joille näytettiin vihreää valoa, koituvatkin turmiokseni. Ja näin olo oli kahta kurjempi.

Esko yritti joskus maalailla erilaisia vaihtoehtoja fibron kanssa elämisen maisemiksi. Suosikkiversio taisi olla goottitarinoiden riutuva neito tornissa. Silloin kotona erityisen matalassa yksikerroksisessa omakotitalossa kuva oli kaukainen ja lähinnä huvitti, mutta vielä enemmän se on huvittanut minua tällä viikolla, kun täällä yläkertahuoneessani olen katsellut sängynpohjalta ikkunasta ulos nähden talojen kattoja. Niinpä tämä kakkosluokan huoneeni on muuttunut minun omaksi tornikseni ja kaikki näyttää paljon mielenkiintoisemmalta. Hyvä puoli numero 1: viikko kivuissa sängynpohjalla on halpa sisustusratkaisu.

Eilen illalla tai tänään aamulla löysin kuitenkin tärkeimmän syyn, miksi tämä viikko on kaikesta huolimatta ollut juuri täydellinen. Vaikka ehkä alkuviikosta tai viikonloppuna vaikutin lähinnä kitkerältä sanoessani pääasiallisen seurani olleen tv-sarja One Tree Hill, se on ollut suuri siunaus. Lauantain osasin antaa itseni olla kipeä, sillä luulin olevani sunnuntaina kunnossa. Maanantai aamuna laitoin itseni kouluun vain todetakseni, että olen älyttömän huonossa kunnossa ja jouduin palaamaan nujerrettuna kotiin. Silti luulin maanantaina voivani pakottaa itseni tiistaina taas opintoihin. Tulin järkiini ollessani juuri lähdössä, mutta joka tapauksessa olen eiliseen asti yrittänyt aina suoriutua omista kohtuuttomista vaatimuksistani.

Eilen tajusin, ettei koko elämää voi kuvata yhdessä tuotantokaudessa. Minä olen matkannut hirmuisen skaalan tunteita, pelkoja ja toiveita yhden viikon aikana. Osan siitä olen tehnyt yksin, osan itkenyt ja nauranut kämppiksilleni tai skypen kautta Suomeen ja osan eläytynyt Tree Hilliin sijoittuneeseen draamaan. Käsittämättömästi nämä kaikki ovat yhdessä palauttaneet elämäni täyteen värejä ja merkityksiä. En tiennyt värien kulahtaneen, mutta lopusta kivusta ja väsymyksestä huolimatta tunnen olevani elossa aivan erilailla kuin ennen.

En tiedä fysiologista tai elämäntavallista syytä, miksi tulin näin huonoon kuntoon. Mutta ehkä syy ei ollutkaan, että alani ja elämäni ovat minulle vahingoksi. Ennemmin fibromyalgiani takia saanen ottaa kaiken irti elämästäni.

Läksiäisissäni syyskuun alussa olin erityisen otettu, kun rakas isäni omisti minulle seuraavan laulun. Voimani ei riittänyt kasaamaan lauluun vielä videoa, jotta liittäisin sen tähän, joten saatte nyt vain sanat ja ajallaan toivottavasti voin jakaa kanssanne itse laulunkin.

Sinä olet pieni kivi seinässä temppelin mahtavan

Sinä olet lyhyt rivi runokirjassa runoilijan

Olet avoin käsi, olet leikattu puu

Ovat juuresi maassa, latva ylöspäin kurkottuu

Laupeuden taivaan alla

Laupeuden taivaan alla

Sinä olet meren aalto - yksi joukossa miljoonien

Sinä olet pieni piirto, mutta mestari maalasi sen

Olet levähdyspaikka, olet hylätty tie

Olet arvokas, vaikka et minnekkään vie

Laupeuden taivaan alla

Laupeuden taivaan alla

Laupeuden taivaan alla

Sinä olet muuttolintu, joka kevättä kuulostelee

Olet levoton laulajalintu, päivänkoittoa odottelet

On kasteinen maa, vielä hetken usvaa

Saat äänesi nostaa. Se kuulua saa

Laupeuden taivaan alla

Laupeuden taivaan alla

Laupeuden taivaan alla

Laupeuden taivaan alla

(Jari Kekäle)

Olen yhä heikko: välillä kivuissa, välillä puutunut. Tämän blogin aloitin aikaisin aamulla ja monen tauon jälkeen saan sen julkaistua nyt puoli kolmelta. Sain kuitenkin kirjoitettua ja se on minulle suuri voitto. Ehkäpä fibromyalgiani antaa minun pikkuhiljaa palata takaisin. Laupeuden taivaan alla soi ja minulla ei oikeastaan ole kiire pois täältä tornista. Kun olen valmis, olen valmis tarttumaan toimeen ja saan varmasti kurottua viikon poissaolon kiinni. Kivuissa, opinnoissa tai vapaalla ajattelin kuitenkin ennenkaikkea nauttia kaikesta siitä upeasta, jolla elämääni on siunattu.

"On kasteinen maa, vielä hetken usvaa.

Saat äänesi nostaa. Se kuulua saa"

hieman heikko ja kivulias laulajalintunne,

Tsuua

ps. Mulla on siis aivan ihanat kämppikset, jotka ovat huolehtineet minusta kovin. Minna on lainannut tyynyään, tiskannut, siivonnut ja pitänyt seuraa. Joyce käveli kanssani lääkäriin keskiviikkona. Ja Minna, Aqleema, Joyce ja Buki ovat kaikki käyneet aina välillä tarkistamassa, miten menee ja piristämässä minua.