First of all, You don't know me. Second of all, You don't know me

Neljä päivää jäljellä ja näköjään tälläiset siirtymävaiheet, oli kyseessä sitten yhden yön Lontoon reissu, kolmen viikon Suomen vierailu tai muutto toiseen maahan, ovat vähän outoa aikaa. Normaalirutiinit muuttuvat ja tuleva on yhtäkkiä aivan käsittämätön käsite. Tälläisinä aikoina kehitän itselleni (ennenkaikkea henkisen) valmistautumiskaverin. Syyskuussa minulla soi pakkausten ja muiden valmistelujen taustalla lähes tauotta Veronica Mars -sarja. Lontoon häämöttäessä uppuduin uusiin musiikkilöytöihini Nada Surfin Always Loveen, Bethany Joy Galeottiin/Haley Jame Scottiin ja ennen kaikkea tietysti konserttia valmistellen Kate Voegeleen. Nyt panokset ovat ehkä korkeammalla, sillä tämänkertaiset "kaverini" ovat edellisiä huomattavasti moniulotteisempia: tuoreimmat rakkauteni draama kommentaarit ja joskus pettymyksen tuottavat, podcastit. (Olipa aihe kuinka mielenkiintoinen tahansa, kaikki eivät onnistu tekemään sisältöä ja varsinkaan ulosantia Peytonin Podcastejen tasolle, aloitin ehkä liian hyvästä)

Minulla soi siis lähes jatkuvasti jonkin sortin draaman tekemisen tai musiikkibisneksen selitystä ja välillä matkaan tarttuu upeita kuvia ja ajatuksia. Saapa nähdä onko niillä mitään merkitystä, mutta erityisesti kommentaareissa on jo niin paljon viihdearvoa, että se lienee varsin riittävästi. Minusta on kuitenkin kiva tuuditella itseäni sillä ajatuksella, että oppisinkin samalla jotain.

Innostuin lauantaina myös päivittämään kännykkääni takaisin persoonalliseksi ja henkilökohtaiseksi. Olin aikoinaan hyvin ylpeä, että olin onnistunut personalisoimaan kännykkäni vastaamaan todennäköisimpiin tunnetiloihini juuri sopivasti. Olin tehnyt muutamia samantyyppisten ihmisten ryhmiä, jokaiselle oman soittoäänen valmistamaan itseäni puheluun ja niin muuta sellaista. Syksyllä henkilökohtaisuus kärsi pahasti ja en juuri koskaan kuullut kännykästäni mitään muuta kuin jo tylsäksi käyneen herätyksen. Mutta nyt on asiat toisin! Tein itselleni ihanilla uusilla ohjelmillani ajankohtaisia mp3-klippejä ja nyt on taas sekä vaihtelun varaa, että monipuolisuutta.

Olen myös pitänyt tänään kännykkää äänellisellä ja heti kuullut uuden mainion tekstariääneni kahdesti ja soittoääneni kerran. Mahtavuudessa on kuitenkin varjopuolensakin. Puhelu, jonka sain oli nimittäin eräältä puhelinoperaattorilta ja yrittivät nakittaa minua asiakkaakseen. Normaalistihan tuollainen puhelu olisi vain todella rasittava, mutta soittoääneni sai minut niin onnelliseksi, että juttelin aivan huomaamattani ihan innoissani myyjän kanssa. Heillä ei ollut tarjota minulle mitään hyödyllistä, joten en tässä haavoittuvaisessa tilassa tullut ostaneeksi mitään, mutta hän kysyi saako soittaa uudestaan jos jotain ilmenee ja minä vain iloisesti totesin, että tottakai. Onko vähän huolestuttavaa?

Fibro ja talvi ovat tänään palauttaneet minut erityisen silmäongelmaiseksi. Näköjään pimeällä autot ja minä emme sovi yhteen ollenkaan. Valot sattuivat tänään silmiin niin, että tuntui kuin taju olisi ollut lähdössä. Vieläkin on sen verran ärtsäkkää, että eiköhän tämä tältä kertaa.

Oih, Otsikosta vielä:

Otsikko on osa uutta tekstariääntäni ja jotenkin kun on tässä viime aikoina murtanut omia ennakkoluuloja ja niihin liittyviä periaatepäätöksiä, se on soinut päässäni itselleni myös tekstiviestittöminä aikoina.

Forever and Almost Always as always,

Tsuua