Hyvää äitienpäivää!
Kun elää maassa, jolla on äitien- ja isäinpäivät aivan oudoissakohdin vuotta, on ollut kaksi viikkoa sängynpohjalla ja matka tapaamaan omaa äitiä ihan vain päiväseltään olisi terveenäkin mahdotonta, täytyy kehitellä jotain vähän erilaista äitienpäiväksi. Minun mielikuvituksellani, fyysisen kortin korvaa nyt sitten blogi.
Olen analysoija, joka yrittää ainakin tunteen tasolla ymmärtää asoita mahdollisimman tarkkaan. Tässä viimeisen puolen vuoden aikana, harjoitellessani draamanluomista, olen taas aivan uudella lailla saanut harjoittaa luontaista taipumustani ennen kaikkea läheisten ihmissuhteiden ymmärtämiseen. Tottakai kukin voi lähteä vain omista lähtökohdistaan, mutta varsinainen ajatukseni ei ole ollut analysoida ja visualisoida omia suhteitani vaan yleisemmin äitiyttä, isyyttä ja muita mielenkiintoisia suhteita.
Jos koskaan pääsemme kuvauksiin asti, tarkoituksenani olisi kuvata erään fiktiivisen äidin ja tyttären suhdetta tämän kevään lyhytelokuvaprojektissani. Käsikirjoitusta tehdessäni olisi pitänyt ymmärtää kaikki ja minä olisin kovin halunnutkin, mutta opin vain etten ymmärrä. Kymmenen vuoden nukkeleikkien jälkeen, montaa hienoa ja erilaista äitiä vierestä seuranneena ja yhden upean ja rakkaan äidin kanssa 19 vuotta eläneenä olin paikoin aivan hukassa. Kun minun olisi tarvinnut luoda äiti, aloinkin havainnollistamaan ja analysoimaan isiä ja isyyttä. Vielä pahempi oli, kun siirryin tyttäreen. Luomaani äitiin sain kuitenkin jonkinlaisen kontaktin, mutta tytär, jollainen itsekin olen, oli minulle aivan mysteeri.
Näin luomiskamppailuni käytyäni olen ehtinyt hieman analysoimaan tapahtunutta. Miksi on helpompi ymmärtää isiä kuin äitejä tai luoda oikeastaan mikä tahansa suhde kuin äiti-tytär suhde? Luulen, että äidit ja tyttäret ovat minulle niin vaikeita ymmärtää, siksi oikeassa elämässä riittää elettävää ja kompasteltavaa sillä saralla. En tiedä tuleeko minusta itsestäni koskaan äitiä, mutta se on kuitenkin mahdollisuus, johon olen koko pienen ikäni välin tietoisesti ja välin tiedostamatta valmistautunut. Isää minusta sen sijaan ei koskaan tule ja siksi isyyteen, oman tai kenen tahansa isän, on jotenkin vähemmän pelottavaa tutustua.
Jos siis kirjoitan täällä enemmän isästäni kuin äidistäni tai James Lucas Scottin isästä, tai isistä ylipäänsä, se ei johdu siitä ettenkö arvostaisi ja kunnioittaisi äitiäni ja muita tuntemiani äitejä. Eräässä Mike Danielsin käsikirjoittamassa kohtauksessa ensimmäistä lastaan odottavasta äidistä sanotaan "You don't know it now but she's a superhero" (suom. Et tiedä sitä vielä, mutta hän on supersankari). Minun äitini ainakin on, kun on selvinnyt niin hyvin jo 20 vuotta tälläisen äitinä. Ja mitä nyt ihmiselämää yhtään tuntee, olen aikas vakuuttunut saman pätevän jokaiseen äitiin.
Hyvää äitienpäivää kaikille supersankareille ja supersankareiden jälkeläisille!
Ja lämmin kiitos kaikesta omalle äidilleni!
rakkaudella,
Tsuua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti