It's my life. Could someone take the stand?

Minulla on tässä rinnakkain kaksi bloginkirjoitusta rinnakkain. Tuo ensimmäinen osoittautui sensuuriavaativan raskaaksi tapaukseksi, joten ajattelin yrittää toista lähestymistapaa elämään. Takana on nyt puolitoista viikkoa vuodelepoa ja viikon loppuun pitäisi vielä jatkaa. Synkkiä ajatuksia on siis riittänyt ja yksinäisyydessä niitä on pitänyt purkaa lähinnä kyynelinä ja tekstinä, mutta tämä blogi ei nyt mene niihin.

Olen tässä puolentoista viikon aikana itseasiassa useampaankin kertaan havahtunut miettimästä miten pitsan täytteenä ham (kinkku) and pineapple (ananas) kuulostaa hyvin paljon oudommalta kuin kinkku ja ananas. Luulen, että ehdin kehitellä vielä muutaman teorian tässä loppuviikon aikana. Tällähetkellä olen kuitenkin kallistunut versioon, jonka mukaan aikana jolloin viimeksi nautin kyseisen pitsan syömisestä en puhunut englantia ollenkaan ja siksi suomenkielellä vielä assosioin mielikuvani tuonne kauas. Kaikki teoriat otetaan vastaan!

Mitäs muuta triviaalia olen ehtinyt miettiä.. Niin sen olen todennut, että kannattaa kirjotella seinälleen (en siis suosittele suoraan seinään välttämättä, itselläni on kartonki seinällä) luontaisimmalla kielellään tärkeitä oivalluksia. Varsinkin näin bed rest stir-craziyden kasvaessa seinästäni on tullut kumppani yksinäisyyteen ja kiinnekohta elämään. Ehkä vähän säälittävää, mutta jos ulkomaailmasta näkee vain kadun toisellapuolella olevan talon kattoa säälittäväkin tulee elintärkeäksi.

Joskus maaliskuussa ennen Suomeen lähtöäni, kun olin kovassa stressissä ja lähes loppuun palanut olin katsonut One Tree Hilliä, jossa yhdessä jaksossa on mainiosti käsittelyssä se kuinka vaikeaa mutta tarpeen on pitää huoli omista rajoistaan. Siihen liittyen itseäni liikkutti seuraava sitaatti, joka esiintyy jaksossa muutamankin kerran eri yhteyksissä: "It's my life. I'm taking a stand." (suomalaistekstitykset sanovat: Tämä on minun elämäni. Puolustan oikeuksiani.) No minä sitten uupumuksessani hieman alteroin sitaattia seinälleni: "It's my life. pt 3. Could someone else take the stand?" (Tämä on minun elämäni. Osa 3. Voisiko joku muu puolustaa oikeuksiani?")

Näin kipeänä ei taas ole ollut paljon voimia stand-takingiin ja jotenkin tuo ajatus, että jo ennen sängynpohjalle joutumistani olin ajatellut samaa lämmittää. Kuten myös se, että kun omat voimat eivät ole riittäneet, niiden ei ole tarvinnutkaan riittää. Ensinnäkin näin kristittynä minulla on väsymätön oikeuksien puolustaja läpi elämäni 24/7 töissä. Lisäksi, silloin kun omat voimat riittävät saan puolustella omia oikeuksiani itsekin, mutta kun omat voimat loppuvat, ihan käytännönkin tasolla, aivan näin aikuisenakin, sinkkunakin, ympärillä on ihmisiä, jotka mielellään myös "take the stand" meidän kanssamme. Minä ainakin olen oppinut että on, vaikken tiennytkään.

Tuo ei itseasiassa olekaan kovin triviaalia. Nyt jos jaksaisi nousta sängystä ja mennä keittiöön ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuorokauteen niin olisi aikas kiva..

love,
Tsuua ja punainen kartonki seinällä

ps. Olen kehitellyt iloksi elämääni Soundtrack Saturdayn/lyric lauantain. Nyt ei ole lauantai, mutta viikko kuluu liian hitaasti sängyn pohjalla, joten päätin saada viettä leikki lyriclauantaita täällä blogissakin nyt. Tämä laulu oli sen rankemman blogin otsikkobiisi. Kun elämä kääntyi tämän taudin myötä ylösalaisin ja on ollut aikaa analysoida mikä kaikki elämässä on mennyt pieleen ja todeta, että jotenkin olen päätynyt hukkaan ja umpikujaan aika monella tasolla, tämä laulu löysi minut iTunesissani. Siitä on tullut hiljainen rukoukseni ja sanat ahdinkooni:

"Heaven bend to take my hand and lead me through the fire.
Be the long awaited answer to a long and painful fight"

Sarah McLachlan - Fallen: