sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Between How It Is and How It Should Be

Vuosi sitten tähän aikaan pääsin kirjoittamaan hyvin samansuuntaisen blogin talvisesta Englannista poispääsyn vaikeudesta. Ero viime vuoteen on vain, että silloin pääsin suunnitellusti Suomeen. Tänä vuonna en. Eilen oli siis tarkoitukseni päätyä Suomeen, mutta Amsterdamin lentokentälle oli lumen takia kertynyt niin monta ihmistä, etteivät suostuneet ottamaan enempää jatkolennollisia vastaan. Näinpä, vaikka kumpikaan lennoistani ei ollut peruttu, minua ei päästetty matkaan.

Lentokentällä opin jotain mielenkiintoista herkistä ihmistunteista. Tarkkaan ajateltuna Amsterdamin strategia on ihan inhimmillinen. Jos lentokentällä on liikaa väkeä niin ei se ole edes turvallista tuoda kentälle lisää väkeä. Mutta kun on saanut tehdä check-in:in ihan ok ja sitten laukkua jättäessä sanotaan, että sorry sinä et ole prioriteetti, se on jotenkin hyvin tunteita loukkaavaa. Erityisesti, kun vaikuttaa siltä, että prioriteetti on ihmiset, jotka ovat sentään askelta lähempänä määränpäätä.

Minua neuvottiin soittamaan lentoliput myyneen firman asiakaspalveluun ja niin minä päädyin yrittämään yhtä lentokentän kolmesta nettikoneesta. Kone oli lähes yhtä hidas kuin meidän vanha tietokone, jolla kesti varttitunti aueta. Tuo nyt oli jo valmiiksi auki, mutta aivan tuli vanhat ajat mieleen. Jostain syystä keskelle ruutua jäi sellainen aika iso valkoinen alue niinkuin jäämistöksi sisäänkirjautumisruudusta. Kärsivällisyydellä sain sitten lipunmyyjäni asiakaspalvelun yhteystiedot sieltä valkoisen alueen lomasta, mutta eihän tuollaiset nettikaupat sinänsä panosta tavoitettavuuteen. Sivuilla kerrottiin numeron lisäksi, että asiakaspalvelu on auki 2x2 tuntia joka arkipäivä. Ei kauheasti lämmitä lauantaina.

No minä palasin sinne, missä olin saanut kuulla, ettei minua päästetä Amsterdamiin ja vihdoin opin, että voi myös jonottaa KLM:n superpitkässä lipunmyyntipisteen jonossa saadakseen uuden reitin. Ehkä vajaan tunnin jonotettuani saimme ihanan kuulutuksen, että lipputiski menee kiinni viideltä, suositellaan, että vaihdamme reitin netissä. Lentokentän nettiin ja yksin jonotukseen masentuneena en todellakaan aikoinut luovuttaa paikkaani jonossa kokeillakseni sitä tuskaista nettikonetta, jolta hädintuskin sain sen vaivaisen numeron. Niinpä soitin vanhemmilleni Suomeen ja annoin puhelimessa ohjeita kokeilla saada uuden reitin. Surkuhupaisaa on, ettei se onnistunut. Lentojani kun ei oltu peruutettu ja olin jopa tehnyt lähtöselvityksen molemmille lennoille, ei netti ymmärtänyt että minulla olisi mitään ongelmia.

No onneksi kuulutus säikäytti sen verran monet pois edestäni jonosta, että ehdin 15 minuuttia ennen viittä tiskille ja sain uuden yrityksen maanantaille Kööpenhaminan kautta. Jotenkin luotan tanskalaisiin talvella hieman enemmän kuin hollantilaisiin, että pieni toivo poispääsystä elää.

Sitten sarjaan, mitä muuta opimme, kuin että lentomatkailu on talvella surkeaa? (Niin, Yksinäisen lohdullisin itsehuijaus on käyttää monikon ensimmäistä persoonaa itsestä.) Noh, helpoiten käsiini osuva ajanviete matkatavaroissani oli iskälle kuskaamani avioliittokirja ja harhauttaakseni ajatuksia muualle lueskelin sitä jonkin verran. Siellä oli paljon hirmu mielenkiintoisia ajatuksia myös näin sinkulle eli siis kelle vain. En osaa oikeita termejä suomeksi, muttta, kirjan kirjoittaja David Schnarchin perus pointti on miten tärkeissä ihmissuhteissa on tärkeää omata tasapaino itsensä kanssa. Hänen mukaansa on neljä balanssipistettä, jotka vaikuttaa tähän: 1) että on selkeänä, kuka itse on ja siitä käsin voi sitten myös halutessaan joustaa 2) että osaa rauhoittaa ja lohduttaa itse itseään 3) että osaa pysyä rauhallisena ja olla ylireagoimatta, kun toinen on vihainen tai hermostunut ja 4) että pystyy kestämään ja kohtaamaan kipua ja haittaa (discomfort), jotta asiat voivat mennä paremmaksi.

Viimeiseen kohtaan liittyen Schnarch mainitsi, että on helpompi kestää, jos tietää että sillä kivulla tai vastoinkäymisillä on jokin pointti, jos se on jotain parempaa varten. Oma elämä oli siinä kohdassa jotenkin live-illustraatio ajatuksesta. Tuntuu pahalta valittaa ja olla niin maassa vastoinkäymisestä, jossa minulla ei sinänsä ole mitään hätää. Olin menossa kotoa kotiin ja palasin siis vaan kotiin kun eivät päästäneet minua kotiin. Ystäväni vastasi twitter valitukseeni, ja kysyi, olenko ok. Olenhan minä suurta pettymystä, turhaumusta ja yksinäisyyttä lukuunottamatta. Mutta jotenkin niin hankalaksi tämän takaiskun kestämisen on tehnyt sen turhuus. Kun ei näe mitään syytä, miksi nyt kannattaisi kärsiä, että jokin asia menisi paremmaksi. Tämä on vain kaksi menetettyä päivää yksinäisyydessä verrattuna, että viettäisin ne rakastamieni ihmisten kanssa, joita en joka tapauksessa näe usein. Lisäksi, tietysti, että ne koneet kulkivat ja luultavasti Amsterdamissa odottavat ihmiset eivät olleet rynnimässä Helsingin koneeseen. Siis mahdollisesti ne koneet, joilla minun olisi pitänyt lentää Suomeen, matkasivat reitin vain minun paikka tyhjänä.

Schnarchin ajatuksen mukaan noiden mainittujen neljän kohdan vahvistaminen auttaa ulos "emotionaalisesta liikenneruuhkasta/umpikujasta" (sellaisesta tilanteesta, jossa yksi on toiseen suuntaan jumissa ja toinen toiseen ja kummatkin pahentavat toisensa jumiutumaa) ja silloin ongelmat ovat luonnollinen keino päästä johonkin parempaan. Kun kotiinpäästyäni mietin asiaa tarkemmin vastoinkäymiseni on vain aivan tavallinen ongelma. Suurinosahan vastoinkäymisitämme on nimen omaan aika typeriä ja turhalta vaikuttavia.

Ajatteleeko kukaan, että "Jes, ihanaa kun on näin surkea tilanne! Tämä on todella merkityksellistä."? Tuskin. Mutta jos ajattelee noiden neljän kohdan vahvistumisen kannalta tätä minunkin surkean typerää vastoinkäymistäni, niin onhan tämäkin ihan kehittävä surkeus. 1) Jokin terapeutti-ihminen tai optimisti voisi varmasti tulkita tästä jotain itsen-kehittymis aineksia. Minä kyllä vielä jaksa. 2) Kun joutuu yksin palaamaan nälkäisenä ja väsyneenä kotiin (siihen kotiin johon ei pitänyt palata) saa harjoittaa oikein kunnolla itsensä lohduttamista ja sitä ennen jonossa itsensä rauhoittamista. Nimittäin kun on ärtynyt, niin ympärillä olevat ihmiset eivät ole aivan parhaassa paikassa. 3) Lentokenttähenkilökunnan kanssa asioidessa pääsi harjoittamaan rauhallista viestintää ja yliregoimattomuutta, muutaman kerran teki mieli tehdä niistä aika rumasti syylliset, vaikkei se tietty Newcastlen virkailijoiden syy ole, että Amsterdamissa on ongelmia. 4) Kuten todettu harvoin "sitä parempaa", jonka takia kannattaa kestää oikeasti ymmärtää silloin kuin pitäisi. Minulla on nyt ainakin kaksi päivää erityistä kestämisleiriä Sunderlandissä.

Jälleennäkemisen toivossa,

Tsuua

Ps. Lupasin kuvia. Valitettavasti "talvi" meni minulla sairastaessa, joten en saanut kuvailtua täkäläistä suomalaiselle hyvin huvittavaa talvea, mutta meidän pihalta näkyy, että täkäläiset talot kestää talveal suunnilleen yhtä hyvin kuin kuin minä kestän talvisia lentokenttiä.



Mainitsinko, että olimme marraskuun alussa Keswickissä, järviseudulla ja se oli mieletön paikka. Kamerasta oli loppua akku, mutta tässä pieni maistiainen alueesta. Suosittelen kaikille lämpimästi!

3 kommenttia:

  1. hyvin sivistytty - hauskasti kirjoitettu. Iskä

    VastaaPoista
  2. Lewis kirjoitti paholaisen kirjeopistossa joskus tästä vaivannäöstä ja kärsimisestä muistaakseni suunnilleen silleen, että ihminen kestää todella paljonkin, jos hän koettelemuksen keskellä osaa keskittyä siihen hetkeen, jossa hän silloin on, hoitaen ne tehtävät, jotka hänellä siinä hetkessä on edessään.

    Vaikka helposti luulisi asian olevan just toisinpäin, niin Lewisin pointti oli se, että kiinnittäessään katseensa ja sydämensä johonkin myöhemmin koittavaan palkintoon tai aiemmin olleeseen hyvään olotilaan (joka nyt on menetetty) ihmisen sietokyky kärsimyksessä oikeastaan laskee. Hän alkaa jatkuvasti peilaamaan nykyhetkeä siihen hyvään (joka mielikuvissa vielä entisestään korostuu) jota hänellä EI ole. Ja tuloksena se nykyhetki alkaa tuntua koko ajan vain kurjemmalta ja kurjemmalta, ja sen sietäminen käy jatkuvasti vaikeammaksi. Sen sijaan, jos ihminen keskittyy siihen tehtävään, joka hänellä juuri silloin on edessään, hän kyllä menee läpi aika hurjistakin koettelemuksista.

    Mutta Lewisin pointti käsittääkseni on ennen muuta tarkoitettu kohtuullisen lyhytkestoisiin, ankariin koettelemuksiin jotka sitten ajan myötä päättyvät. (esimerkkitapaus siis oli ilmahyökkäyksen aikana palvelusta tekevästä sotilaasta) Jos kyse ei ole akuutista, vaan kroonisesta eli jatkuvaluonteisesta koettelemuksesta, niin silloin tilanne on varmaankin erilainen.

    Esko

    VastaaPoista
  3. Niin ja ajattelisin Schnarchin ja Lewisin ajatukset eivät ole toisiaan poissulkevia välttämättä muutenkaan. On kaksi eri asiaa keskittyykö seuraavaan hyvään vai tiedostaako vaan että kestäminen kannattaa pitkällä tähtäimellä. Liikaa tulevaan suuntaaminen on lopulta pakoilemista, ja siten pilaa kannattavan kestämisen. Ei voi kestää jos juoksee alta pois. :)

    VastaaPoista