No strangers, just friends who've never met

Heipsan!

Viimeviikonlopun "Minnan synttärireissu Dubliniin" olikin sitten ikimuistoinen seikkailu. En olisi uskonut, että puolentoista vuorokauden matkaan voisi mahtua niin paljon kaikkea. Kävi nimittäin niin, että synttärisankari ei päässyt Newcastlen lentokenttää pidemmälle. Mutta aloitanpa alusta.

Hyvin valmistautuneina lähdimme (minä, Minna ja kolme muuta aasialaiskämppistäni) kotoota Sunderlandista matkaan vähän ennen kahdeksaa perjantai-iltana. Jostain syystä väsytti aivan älyttömästi ja tunnin metromatka lentokentälle meni pilkkiessä. Metrosta noustuamme Minna yritti nostaa rahaa automaatista, mutta jostain syystä tililtä laskutettiin kyllä rahat, mutta ulos ei tullut mitään. Täällä on yleistä kahden tilin systeemi, joten tili, jolta Minna oli nostamassa rahaa tyhjeni täysin ja otaakseen huomioon, että lähtöön oli aikaa vain tunti tilanne näytti varsin epätoivoiselta. Kun selvisi, ettei lentokentällä voi asialle mitään menimme sitten vain turvatarkastukseen ja odottamaan koneen lähtöä.

Tiesimme, että kämppiksieni pitää leimauttaa viisuminsa poistuessaan maasta, mutta missään kun ei ilmaistu miten se tapahtuu minä ja ilmeisesti me kaikki luulimme päätyvämme jossain kohtaa passintarkastukseen tai muuten viranomaisten pariin. Luulimme väärin. Ensinnäkin kone oli myöhässä ehkä puolisentoista tuntia ja niinpä ensin vain istuimme ja odotimme pitkään portille pääsyä. Portilla kävi sitten ilmi, että viisumi olisi pitänyt leimautta Check-in tiskillä ennen turvatarkastuksia. Siinä kohtaa oli jo liian myöhäistä ja niinpä kämppikseni ja muutama amerikkalainen käännytettiin portilta selvittelemään asiaa Ryan Airin tiskille. Minun oli tehtävä nopea päätös lähteäkö matkaan yksin ja mahdollisesti tavata muut seuraavana päivänä vai jäädäkö heidän kanssaan kentälle.

Päätin lähteä ja niinpä minä saavuin yksin Dublinin lentokentälle vähän ennen puolta yhtä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Otin taksin, joka maksoi enemmän kuin lentolippuni Newcastlesta Dubliniin, mutta oli se sen arvoista. Irlantilaiskuskit ovat mahtavia! Kaiken hämmennykseni keskellä oli varsin terapeuttista jutskailla taksikuskin kanssa ja samalla ihailla itselleni varsin rakasta kaupunkia.

Olin tavannut kaksi Minnan synttäreille saapunutta ystävää jo yöllä saapuessani, mutta aamulla paikalle oli sitten saapunut vielä kaksi bruneilaista poikaa lisää. Kävelimme yhdessä Dubliniaan (keskiaika ja viikinki aiheinen museo) ja päätin sitten itse jo aiemmalla kerralla museon kiertäneenä lähteä kävelylle sillä välin. Minä sitten tykkään Dublinista. Kiersin kaikki turistikarttaan merkityt kohteet Dublinian ympäriltä ja nautiskelin vain siitä, että sain yksikseni kävellä Dublinissa.

Kävimme sitten yhdessä syömässä pub-lounaan 11 (TARKISTA VUOSILUKU) rakennetussa talossa ja jatkoimme matkaa Liffey-joen rantaa pitkin, kunnes päätimme käydä katsomassa vielä Trinity Collegea. Sielläkin olin käynyt jo joitain vuosia sitten äidin kanssa, mutta eipä tuo haitannut minua ollenkaan. Aamulla saapuneet eivät olleet saaneet nukkua kovin paljoa edellisenä yönä, joten Trinity Collegen jälkeen oli luvassa lepotauko.

Minä olin pirteä kuin peipponen ja päätin lähteä kävelylle katsomaan (St.) Luke'sia, lempitaloani Dublinissa. Äidin kanssa Dublinissa käydessäni asuimme hotellissa lähellä lentokenttää ja Luke's osui päivittäisen kävelymatkamme kaupunkiin varrelle. Jotenkin Dorset Street, jonka varrella siis Luke's sijaitsee, on niin kotoisa ja mukava katu. Aikalailla Luke'sin kohdille päästyäni fibrojalkani olivat jo todella kipeät ja takasintulomatka oli hidas. Silti nautin täysillä jokaisesta retkeni hetkestä.

Kello oli puoli kuusi illalla, kun sitten lysähdin jääkylmän hostellihuoneeni sängylle enemmän tai vähemmän joka paikka kipeänä. Ilmoitin pojille, etten taida selvitä enää mihinkään illalla, otin pienet päiväunet ja lähdin sitten selvittämään, miten selviän ennen kukonlaulua lentokentälle. Sain ohjeeksi mennä Aircoach -bussilla ja näin kartasta missäpäin pysäkki on, mutta enhän minä kuitenkaan löytänyt pysäkkiä ennen kuin kahdesti kadulla apua pyydettyäni. Söin vähän iltapalaa hostellissa ja yritin käydä suihkussa. Mutta en vain mitenkään ymmärtänyt miten suihku saadaan päälle. Käyttöohjeet olisivat olleet poikaa. Yritin kyllä kiskoa ja painaa ka vääntää kaikkia mahdollisia osia, mutta mysteeriksi jäi mitä olisi pitänyt tehdä. Britteinsaarten selviytymiskouluna päätin sitten yrittää pestä hiukseni kaksihanaisessa lavuaarissa, johon ei mahtunut kuin yksineljäsosa päätä. Koskaan, missään en ole pessyt hiuksiani epämukavammin.

Kuten jo ehkä mainitsin hostellihuoneeni oli siis aikamoinen pakastin. Selviytyäkseni sain laittaa viisi kerrosta paitoja päällekäin ja siis aika lailla kaikki mukanani olleet vaatteet. Itseasiassa kylmyys oli minulle kuitenkin hyvästä, sillä muuten olisin ollut vaikeuksissa pakkausteni kanssa. Ryanair kun on hyvin tiukka käsimatkatavarasäädöksistään ja oli vähällä, ettei käsilaukkuni olisi mahtunutkaan reppuuni. Vaatteet kulkee kuitenkin ilman valituksia koneeseen, kun ne on puettuna päälle!

Eilen vietimme sitten Minnan synttäreitä ihan kotona pitsaa syöden ja kilpailimme Minnan kanssa syyllisyydentunteessa ja pahoitteluissa. Minä siksi, ettei Minna päässyt Dubliniin ja itse nautin siitä niin paljon ja Minna siksi, että jouduin menemään yksin. Kumpikin yritti yhtä suurella tenholla vakuuttaa, ettei ollut syytä syyllistymiseen tai pahoitteluihin ja nyt aloitamme sitten helmikuuta puhtaalta pöydältä.

Juttuahan riittäisi, mutta jatketaan tästä sitten toiste, kun Tammikuu on näin saatu hyvin pulkkaan.

St. Patrick's Cathedral aamupäivän omalta retkeltäni

Katedraalin puisto

Vielä omalta retkeltäni: St. Audoen's Church 1100-luvulta, tää oli muistaakseni alueen vanhin Parish church (vai säilynyt sellainen, enpä muista kovin kummoisesti)

Matkaseurani odottelemassa lounasta Brazen Head Innissä (taas älyttömän vanha rakennus arviolta 1198lta)

Trinity Collegen pihaa

Yhä Trinity Collegesta, tuo pallo pyöri kun aluksi katsoimme ja sitten lakkasi.

(St.) Luke's - suosikkitaloni Dublinissa, jonne siis tein iltapäivällä erityisretken. Talon edessä oli niin hieno musta auto, etten uskaltanut ottaa kuvaa lähempää.

Viisi paitaa ja hihat, näillä selvisin Hostellissa ja pakkauksissa.

Tsuua-E