Please resolve this!

Mistä tietää, että Tsuua on Englannissa? Siitä, että blogikirjoituksia tulee tiuhaan.

Elämä on nyt erilaista kuin viime vuonna. Minulla on syntymässä sosiaalisia kuvioita melkein Helsinki-elämän veroisesti. Koripallon tukijoukoissa työskentelystä odotan vielä lisätietoa, mutta näyttää siltä, että rupean nyt käymään enemmänkin perjantaisissa opiskelijailloissa. Eiliessä sellaisessa tapasin musiikkia opiskelevan tytön, joka on yliopiston kuorossa ja yritän päästä sinne myös mukaan. Mutta vaikken enää olekaan samalla lailla yksin, huomaan kaipaavani suomi-kontakteja. Vaikka kavereita onkin nyt jonkin verran ne on lähinnä niin alussa ettei keskustelut pääse kovin syvälle.

Onko se vain minun ongelmani vai yleistä, että kysymys "onko minusta tähän" hiipii jatkuvasti mieleen. Pahin osa sitä tällä hetkellä on fyysinen. En ole mitenkään erityisen huonossa kunnossa fibromyalgiani kanssa, mutta kokonainen päivä pystyssä on jo kamalaa rääkkiä. Tällä viikolla sellainen mukava normaalielämän kestoaika on ollut 2-3 tuntia. Sitten menee voimat, alkaa fibromyalgian oireisiin kuuluvat kognitiiviset ongelmat tai elämää häiritsevän suuret kivut. Päivät, jolloin opiskelen itsenäisesti sujuvat taas erityisen hyvin. Ongelma on kuitenkin, että minulla on maanantaina koulua kymmenestä viiteen ja perjantaina yhdeksästä neljään. Kaksi tuntia normaalielämää ei noina päivinä riitä. Jos sinulla on vinkkejä, miten saada kaksi tuntia riittämään kahdeksaksi tunniksi, niin kerrohan ihmeessä! Sitä nimittäin yritän täällä strategisoida.

Tälläiset rajoittuneisuudet saa minut aina miettimään, olenko oikealla alalla. Haluaisin olla, ja kun olen itseni ainut rajoite, en osaa oikein innostua mistään muustakaan. Kuitenkin koulussa ladatut paineet, mitä työelämään valmistautuminen tarkoittaa, vähän hirvittää. Jos kunto ei meinaa kestää tätä valmistautumisosaa, jolloin ainakin erään opettajan mukaan olemme vielä aivan unessa verrattuna työelämän aikaan, miten ihmeessä minusta olisi sitten töihin tälle alalle?

Jaan näitä ajatuksia täällä ei niinkään siksi, että minun jaksamisestani tai selviytymisestäni tarvitsisi huolestua. Vaan ennemminkin siksi, että tavallaan tämä oireyhtymä, jota fibromyalgiaksikin kutsutaan on minulle siunaus, ainakin toivon niin. Minun on hyvin helppo ajaa itseni loppuun ylisuorittamisella. Tein sitä pienenä muun muassa sosiaalisesti ja jouduin sairaalaan ja jälkihoitona viideksi vuodeksi psykoterapiaan. Sen jälkeen olen ollut fiksumpi ja varovaisempi, mutta silti on kauhean helppoa tehdä itselle haitallisen paljon asioita, ottaa liian suuria vastuita tai miten nyt milloinkin ajaa itseä loppuun. Ajattelen, että on ehkä hyvä, että minulla on tälläinen jarru, joka hidastaa elämää ja pakottaa välillä epätäydellisyyteen. Puran näitä kuulumisia, josko niistä voisi syntyä ajatuksia, joilla tehdä asioita toisin, sopivammin. Toivottavasti myös opinnot ja tulevat työt voisi tehdä jotenkin sopivasti.

Viime sunnuntaina taas juttelin ystäväni kanssa tulvasta ja miten ahdistavaa on olla niin suunnaton, tai monisuuntainen, ja joutua aikanaan tekemään päätökset suunnista yksin. Minulla nyt on vielä reilu puolitoista vuotta elämää selkeänä, ystäväni valmistuminen häämöttää joululla. Ihailen suuresti hänen rauhallisuuttaan tilanteesta. Itse olen jo nyt välillä paniikissa ajasta kahden vuoden päässä ja hän vaikuttaa kauhean rauhalliselta muutaman kuukauden päässä odottavista päätöksistä. Niinpä teen nyt kokeilun itseni kanssa ja loppuvuoden ajan annan itseni tutkia vaihtoehtoja ja niihin liittyviä käytännönasioita maksimissaan puoli tuntia viikossa. Loppu aika on käytettävä nykyhetkestä ja lähitulevaisuudesta selviämiseen. Minut saa käräyttää, jos käy ilmi, että olen lipsunut!

Otsikko nousee viime kuukausieni soundtrackin yhdestä merkittävimmistä lauluista:
"So don't you turn away
Please resolve this
It doesn't have to end this way
Please resolve this
Resolve this
...
I guess it's true that only God can heal the wounds that eat us up, but I'm tired of waiting"
(Altarmotive: Please Resolve This)

Se on ollut viime kesänä ja tuntuu yhä olevan yleisimpuä hiljaisia huokauksiani.

rakkaudella,
Tsuua